Niinhän se on että virheitä vältellään. Minä ainakin välttelen. Virheitä myös peitellään. Minäkin peittelen. Huolimattomuuteni on aiheuttanut lukuisia ongelmia sekä minulle että työkavereilleni. Tiedä mistä virheherkkyyteni kumpuaa, mutta itsensä kurittaminen ei ole siihen purrut. Taistelen virheiden hyväksynnän ja niiden välttelyn välimaastossa.
Tämän päivän tuotteet ovat, kuten tunnettua täynnä virheitä. Samaa voi sanoa tämän päivän työntekijöistä. Hosuminen, multitasking, väsymys ja nopeuden tavoittelu aiheuttavat poikkeamia ja virheitä.
Virheitä aiheuttaa myös laiskuus: suunnittelija käyttää vanhoja virheellisiä pohjia jaksamatta tarkistaa onko dokumentti vapaa virheistä, ohjelmoija ei jaksa tarkistaa koodiaan ja toimittaja ei viitsi tarkistaa juttunsa tietoja pohjia myöten.
Eikö tämä virhekeskustelu ole hieman ristiriitaista? Virheiden väitetään aiheutuvan väsymyksestä ja työpaineesta, mutta samalla taustalla väijyy inhimillinen heikkous nimeltään laiskuus. Tämä hieno suomen kielen sana on latautunut kuin vetypommi. Kerran ruotsalainen kollegani tokaisi nihkeälle työporukalle: är det så att ni är bara så jävla lata? Naapurimme kohteliaisuutta oli sen verran mukana että toteamus oli puettu kysymykseen muotoon. No eihän siitä muuta aiheutunut kuin melkoinen räjähdys. Minun vastaukseni tuohon kysymykseen oli kuitenkin mielessäni selvä: kyllä laiskojahan te olette.
Väitän, että virheitä katsotaan läpi sormien. Valitettavasti. Toiseksi väitän, että virheistä ei voi syyttää työelämän muutosta. Kolmanneksi väitän että virheet eivät ole siunaukseksi, kuin osin.
Löysäilystä ja virheiden hyssyttelystä ei pidä kukaan. Puuttuminen on sensijaan lahja: se saa laiskan pulskean terästymään ja ryhdistäytymään. Se antaa palautetta ja on reilua siksi että eteen ei tule vielä isompia kämmejä vastaisuudessa. Minä en pidä siitä että virheitäni korjataan. Tulen vihaiseksi ja voin olla vihainen virheestä huomauttavalla. Vihaisuus ei kuitenkaan kohdistu häneen vaan itseeni.
Virheethän ovat siunaus, sanot. Kyllä vain, mutta tämä virheiden siunailu on eri asia kuin välinpitämättömyys, valppauden paha vastustaja.
Virheistä opitaan, hoet. Kyllä vain, mutta kun saman virheen kohtaa toistuvasti ei sitä pidä hyssytellä. Virheen tunnustaminen on reilua ja samoin sen myöntäminen.
Minulle virheisiini liittyvä palaute on ollut siunaukseksi. Asiakkaan reklamaatio, välitön rapsakka palaute tai työkaverin tarkkuus ovat parantaneet suorituksiani. Oikeastaan monet parhaista asioista ovat olleet seurauksia virheistä, mutta juuri niihin puuttumisen takia. Ellei niistä olisi tullut lunta tupaan, olisin toistanut töppäilyäni.
Niin, mutta se virheiden välttely ja peittely! Eikö se aiheudu juuri tästä rankaisevasta ilmapiiristä? Kyllä vain. Mutta kyse on hieman eri asiasta. Mikäli kulttuuri hyväksyy virheet, mutta puuttuu niihin ja jokainen korjaa tekemistään myös välttely vähenee. Tällaisessa yhteisössä ihmisten arvokkuus ja itsekunnioitus myös lisääntyy. Kukaan ei syvimmillään nauti välinpitämättömyydestä.
Virhe on siunas, mutta vain silloin kun se tunnustetaan ja siihen puututaan. Rehtiä olisi myös sanoa itse miten asian laita on: tein virheen ja korjaan sen. Ryhdistäydyn ja parannan tapani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti