Entisen kommunistin opit pitkiin työuriin

Kinastelu siitä pitääkö työuria pidentää alku- vai loppupäästä on saanut uusia sävyjä.

Työministeriön virkamies, Suomen Työväen Puolueen aktivisti ja entinen kommari Pekka Tiainen lausui viisaita tämän päivän  Hesarissa. Työllisyysaste on noussut alku- ja loppupäässä, mutta uran keskivaiheilla on tekemistä. Tavoitteena Pekalla on 80-luvun lopun maaginen 75 % työllisyysaste. Ja millä se saavutettaisiinkaan - no milläs muulla kuin lisäämällä joustavuutta työmarkkinoille!

Tiainen ei usko kansantaloustieteen työntarjonnan oppiin vaan väittää työtä yksinkertaisesti olevan liian vähän.

Tiaisen ehtoja on tässä turha listata, mutta mieleeni jäi muutama tosiasia (lue Hesa . Työmarkkinat ovat ratkaisevalla tavalla muuttuneet: työtä on ruuhkahuippuina, silloin kun asiakkaat liikkuvat kaupoissa ja työ on jaksotettu sopimusteitse erilaiseen rytmiin. Työntekijä joutuu, tai saa poimia työnsä pieninä paloina erilaisista kohteista. Oma tulkintani on että tähän taas ei nykyinen sopimusjärjestelmämme taivu.

Pari esimerkkiä:

1. Yritys halusi lisätä sisäistä tehtäväkiertoa parantaakseen työntekijöiden osaamista ja virkistääkseen heitä erilaisilla työtehtävillä. Työntekijät innostuivat, pomot pitivät hyvänä, mutta työehtosopimus olisi nostanut kierrätyksen seurauksena kaikkien palkat parhaiten korvatun kierrossa olevan työn tasolle. Eipä onnistunut.

2. Kaupan alan toimijan ja työntekijän halu oli siirtää työntekijä samanlaiseen työhön toiseen kohteeseen. Tämän esti se että toisessa kohteessa sopimus olikin eri liiton alainen ja olisi johtanut tilapaisen työn kohdalla uuteen työsopimukseen. Se jäi sitten siihen.

Meillä on melkoinen savotta näiden sinänsä hyvää tarkoittavien sopimusryteikköjen purkamisessa. Työntekijöitä on tietenkin suojeltava pahoilta työnantajilta ja riistäjiltä, mutta kynnystä ottaa töihin ja vaihtaa töitä tulisi nyt kyllä madaltaa. Jos ei ole täyttä työtä, olisi tarjottava ja otettava vastaan murusia. Osa-aikaisuus ei meillä oikein ole muodissa verrattuna Ruotsin leppoisiin ja Saksan prosenttityömarkkinoihin.

On helppo olla samaa mieltä niiden kanssa, jotka hokevat perusvirttä: Työllä on tultava toimeen! Oikein, mutta toimeentulopaketti näyttää vaativan pienten palasten kasaamista. Parempi on tehdä pieniäkinkeikkoja kuin ei mitään. Siinä mielessä haastan kyllä Tiaista ja hänen omilla argumenteillaan: työtä on tarjolla, mutta pieninä paloina.

Hallitus teki hyvän päätöksen salliessaan työmarkkinatuen rinnalla työn tekemisen. Pieni askel oikeaan suuntaan. Toinen oikeansuuntainen askel olisi kotihoidon tuen jakaminen puolisoiden kesken. Siitä vaan isät kotiin ja äidit töihin. Näin pidentäisimme takuuvarmasti isien työuraa ja parantaisimme äitien eläkekarttumia.

Työelämän leppoistaminen keskellä työuraa kuulostaa typerältä ja riskipitoiselta, mutta tilapäinen kevennys ja ansiomenetys ovat huomattavasti pienempiä murheita verrattuna pitkiin sairaslomiin ja työkyvyttömyyseäkkeisiin. Hesarin jutun yhteydessä oli taas hyvä tapauskuvaus pitkään sairastumisen kautta eläkkeellä olleesta osaajasta, joka palasi iäkkäänä takaisin  töihin.

Siis entisen kommunistin opeilla eteenpäin työuran keskivaiheen painottamiseen ja pitkiin työuriin.

Mummot horjuttavat naamakirjaa

Nyt ovat lapsenlapset Facebookin kasvoja. Mummot ja papat kertovat iloisista perhetapahtumista. Tädit ja sedät hehkuttavat luontokokemuksiaan ja lataavat reissukuvia. Ja nuoret ovat paenneet vanhemmilta ja mummoilta suojaan Instagramiin ja Viberiin. Tänään oli iso juttu naamakirjan maailmanvalloituksesta. Muutaman opiskelijapojan petikaverin hakukoneesta some-kuninkaaksi kasvanut luomus on muuttunut sieväksi perhealbumiksi. Tämä taitaa olla varma merkki tornin ensimmäisistä vavahduksista.

Sosiaalinen media on tehokas keino kuumeen, innon, vihan ja paniikin levittämiseen. Silloin kun viimeiset jarruttajat lähtevät vikuroiden mukaan ovat lead users -ryhmät jo jättäneet hukkuvan laivan. Mikä kohtalo odottaa Mark Zuggerbergin luomusta?

Ensimmäisenä tulee mieleeni Facebookin ilmeen muuttaminen vastaamaan nykytodellisuutta, eli siistiä aikuisviihdettä ja perhearvoja: kukkia, luontoa, matkailua ja perhetapahtumia sisältävä nätti jokasedän ja tädin keskusteluympäristö. Kaupallisesti tämä tarkoittanee turvallisten autojen, ryppyvoiteiden ja terveystuotteiden markkinointikanavaa. Nimeä voisi myös vähän tuunata tähän suuntaan Adultbookiksi.

Toinen vaihtoehto onkin sitten jo radikaalimpi. Mark voisi antaa periksi ja muuttaa Facebookin nimen  Eldersbookiksi. Tämä vastaisi paitsi ikääntyvän Euroopan ja Japanin tarpeisiin myös Kiinan edessä olevaan harmaantumiseen. Kiinaa kun ei oikein ole saatu villiintymään nykyisestä länsihapatuksesta, voisi ilmettä rustata hieman aasialaisemmaksi ja hups sata miljoonaa kiinan mummoa loggautuu sisään. Mitä siellä sitten myytäisiin? Euroopanmatkoja, sisustustarvikkeita vai ruokareseptejä. No amerikkalaiset mainostoimistot ovat tämän ideointia varten.

Kolmas skenaario on tietysti paluu juurille. Tämä ei ole kovin helppo tehtävä, mutta kuvio voisi onnistua splittaamalla facebookin. Se voisi näppärimmin käydä lanseeraamalla nuorille elävään kuvaan perustuvan ja mummo-/pappakerhosta vapaan uuden ympäristön YoungFaceBookin. Tässä somessa kukkien ja perhekuvien sijaan hallitsisi jälleen minäkeskeinen elävä selfie-ote: tuhansia videopätkiä kaikkien tärkeimmästä eli minusta. Kauniina ja valloittavana.