Kiistely siitä pitääkö työn määrää lisätä vai vähentää kääntymässä lisääjien voitoksi. Meillä on tästä aiheesta selvät jakolinjat, jotka jakautuvat niihin jotka väittävät työtä olevan jo nyt liian vähän ja niihin jotka väittävät työtä tarvittavan lisää.
Edelliset edustavat näkökulmaa, jonka mukaan yhteiskunnassa vallitseva työn määrä on rajallinen ja siitä pitää lohkaista kaikille jotakin. Tämän koulukunnan mukaan vähentämällä viikkotyöaikaa, voidaan jakaa työtä useammalle työntekijälle. Koulukunnan edustajat eivät kuitenkaan halua pienentää yksittäiselle työntekijälle maksettavaa palkkasummaa. Esimerkki: muutetaan päivittäinen työaika kuuteen tuntiin, siirrytään neljään vuoroon ja maksetaan kuudesta tunnista sama summa kuin mitä maksettiin aiemmin 7,2 tunnista. Toinen esimerkki: Poistetaan työelämästä enemmän ikääntyneitä työntekijöitä ja annetaan heidän työnsä nuorille. Kolmas esimerkki: Pidennetään vuorotteluvapaan kestoa 24 kuukauteen ja tarjotaan näin työllistymismahdollisuus sijaisuuden muodossa.
Näinhän se menee. Vähennetään toisilta töitä ja tarjotaan ne työtä tarvitseville.
Jälkimmäinen työn määrää lisäävä koulukunta katselee asiaa kansantalouden kasvun vinkkelistä. Lisääntyvä työ lisää kysyntää ja tuo näin uutta työtä myös niille, jotka ovat sitä vailla. Esimerkki: Otetaan äideiltä puolet kotihoidon tukijaksosta pois ja pakotetaan/kannustetaan äitejä töihin. Toinen esimerkki: Tukitaan työkyvyttömyyseläkkeen putki ja pakotetaan lievästi työrajoitteiset töihin. Kolmas esimerkki: Nostetaan eläkkeelle pääsyn alaikäraja 63 vuodesta 65 vuoteen ja pakotetaan eläkkeestä haaveilevat tekemään töitä kaksi vuotta lisää.
Tässä logiikka toimii hyvin pitkälle etuuksia vähentäen työmarkkinoilta poistuneiden tai aikovien työntämiseksi töihin.
Eikös molemmat ryhmät ole kuitenkin samaa mieltä siitä, että työtä tarvitaan lisää? Siis työn tarjontaa. Eihän työn tarjontaa vähentämällä päästä muuhun kuin kuuluisan huoltosuhteen romahtamiseen. Minusta molemmilla näkemyksillä on sijansa, mutta kallistun lyhytnäköisten ratkaisujen sijaan työn määrän lisäämisen kannalle. Logiikka menee näin: työmarkkinoille pääsyä parannetaan joustavuutta ja työväestön liikkuvuutta lisäämällä (siis pakottamalla vastaanottamaan työn nykyistä kauempana), asuntojen hintojan painetaan uudella maalla alas yhdistämällä kuntia ja tehostamalla kaavoitusta, mahdollistetaan ansainta työttömänä, kannustetaan nuoria tekemään töitä opintojen lomassa ja heti opintojen jälkeen (tähän voidaan vaikuttaa pienentämällä etuuksia ja keventämällä työnantajien kustannuksia sekä verotusta).
Lisätään yli 60-vuotiaiden määrää työmarkkinoilla pakottamalla, ideoimalla erilaisia malleja, keventämällä työnantajien velvoitteita ja työntekijöiden verotusta. Otetaan käyttöön elinijän odotteeseen perustuva eläkeiän alaraja. Tehdään ikääntynieden työhönpaluu kannustavaksi.
Muutetaan käsitystä työurasta joustavaksi. Mennään aikaisin töihin, opiskellaan välillä, tehdään töitä, pidätään sekä miehet että naiset pieniä taukoja työuran varrella, lisätään joustavuutta puolin toisin ja vähennetään syrjintää. Otetaan tavoitteeksi tehdä töitä 40-50 vuoteen. Lopetetaan itsekäs minulle kuuluu - ajattelu ja lasten lautasilta syönti.
Arkikeskusteluissa tavallisten ihmisten parissa tulee esille viisauksia ja kysymyksi' kuten: tekemätöntä työtä on paljon. Miksi kauppakeskukset ovat työpäivinä ihmisiä täynnä? Eikö meillä ole hommia yllin kyllin? Miksi laivasiivouksessa ei ole yhtään suomalaista töissä? Viisikymppinen on liian vanha työantajille. Vastavalmistuneiden on vaikea löytää ammattiaan vastaavia töitä. Koulunsa keskeyttänyt joudutaan hakemaan aamulla töihin. Töitä ei kannata tehdä kun käteen jää saman verran tai vähemmän kuin etuuksilla. Näitä tarinoita kuulee tavallisilta ihmisiltä, työnjohtajilta, tavallisilta kunnon duunareilta ja yrittäjiltä.
Siis. Lisätään työtä kannustamalla, pakottamalla, joustamalla sekä madaltamalla kynnyksiä ottaa vastaan töitä. Työn määrän lisäämisen vaikutukset eivät näy heti. Ne näkyvät viiveellä: Lapsemme pärjäävät tulevaisuudessa paremmin, meillä on varaa pitää huolta työmarkkinoiden ulkopuolella olevista ja voimme parantaa elinolosuhteitamme. Ainakin voimme säilyttää ne asiat jotka ovat meille tärkeitä: toimiva yhteiskunta ja terveet ihmiset. Voimme myös pitää yllä korkeaa koulutustasoamme, hyvää terveydenhuoltoa ja ekologista kehitystä.
