Sankarin lähtö

Maanantaina kuoli 61-vuotiaana entinen kollegani ja naapurini. On väärin sanoa, että Heikki omistautui työlleen. Ei! Hän omistautui tennikselle. Kaksi lehteä uutisoi tapauksen ja haastatteli sankarin vähän ennen kuolemaansa järjestämän ammattilaisturnauksen toimijoita ja pelaajia.

Usein ihmiset saavat vasta kuoltuaan sen arvon, jonka he ansaitsevat. Niin voi olla tässäkin tapauksessa.   Lehdessä oli mainittu Hessun järjestelleen turnausta vielä sairasvuoteeltaan ja näinhän se oli. Olin läsnä kun hän luetteli ihmisten tehtäviä ja keskeneräisiä asioita. Ylisanat kuten korvaamaton, hengenluoja ja Mr. Tennis eivät tässä yhteydessä kuulosta liioittelulta.

Käymme ystäväni kanssa epäsäännöllisesti pelailemassa kentillä, jos Hessu tapasi opettaa ja valmentaa. Vitsailimme mikäli emme nähneet häntä kentällä: onkohan Heikki tullut vanhaksi kun ei jaksa enää iltayhdeksään kannustaa pelaajia. No yleensä me hänet kentällä tapasimme. Aina hänellä oli jotain myönteistä sanottavaa ja jopa palautetta meille koukkupolville: Hyvä rysty!

Työ ei nykykäsityksen mukaan saa hallita kenenkään elämää. Sankarimme tapaus on tässä suhteessa hieman poikkeuksellinen. Heikkiä voisi myös nimittää tennistaiteilijaksi sen moniulotteisimmassa muodossa: kehollisessa, kielellisessä ja luomismerkityksessä. Tämä taitelijuus tuli esiin myös hänen valokuvausharrastuksessaan ja elämäntavassaan.

Ihailin hänen Tennislehteen kirjoittamiaan pakinoita ja niiden luovuutta.

Niin se sankarin lähtö. Minusta tämä tapa sopi tälle sankarille. Hessu lähti tennistossut jalassa ja virne huulillaan. Hänen viimeisillä hetkillään rinnalla ollut kummipoika kertoi huumorin kestäneen loppuun saakka.

Me kauhistelemme syöpää ja siihen kuolemista. Tässäkin tapauksessa siihen on varmasti aineksia ja aihetta. Kuolema oli kuitenkin tässä tapauksessa myös armollinen. Eksistentialistit väittävät ihmisen kauhistuvan kuolemaa siksi, että he pelkäävät ottaaa vastuuta omasta elämästään. Kuolemanpelko on tämän mukaan elämänpelkoa. Pelko on inhimillistä, mutta sen verhoaminen joskus saa minut vaivaantuneeksi. Poismenon taivastelu on osin sitä.

Hessun nuori kollega oli tokaissut: - jännitä verkot tiukalle, perässä tullaan.

Siinä minusta on sopivan suora ja peloton asenne. Tästä luulen muikeasti hymyilleen Hessunkin pitäneen. Peukkua kuulema näytti sängyn pohjalta.

Ikuiselle lomalle

Moni palaa kaihomielin töihin ja unelmoi loman jatkumisesta. Mitäpä jos loma jatkuisikin ja vaan jatkuisi? Sen saavat kokea monet: irtisanotut, lomautetut, työkyvyttömyyseläkeläiset, eläkeelle jäävät ja työttömät. Suuri ero on siinä, onko jäämässä lomalle omasta tahdosta tai toisten toimenpiteiden seurauksena. Tilanne on kuitenkin sama. Enää ei tarvitse nousta aamuisin, kantaa huolta omasta ja muiden työpaikasta, asiakkaista ja työajoista. On oman itsensä herra. Vai onko sittenkään?

Mitä oikeastaan lomassa haikailemme? Ehkä unelmoimme loman jatkumisesta, kaipaamme huoletonta vapautta ja paineista vapaata olotilaa. Haluaisimme takertua kiinni väljään ja rentoon elämäntapaan; nauttia läheistemme seurasta ja elää vähän ehkä vähän kepeämmin. Tämä minusta tuntuu ymmärrettävältä ja selkeältä.

Loman merkitykset

Loma sanana merkitsee väliä. Siis mitä ilmeisimmin sanan idea on kuvata työn välissä tapahtuvaa palautumisjaksoa. Sanan yhteyteeen sopii huonosti otsikkoni adjetiivi ikuinen ja jatkuva. Nehän kumovat sanan juuren perimmäisen merkityksen hetkellisestä ja jatkumattomasta tilasta. Eli loma on siis tauko, ei päättymätön tila kuten haaveissa.

Toinen lomaan liittyvä merkitys on ansainta ja tämä on tärkeä osa lomakokemusta. Ansaittu loma on nautinnollinen juuri johtuen sen palkkioluonteesta, joka on korostunut modernissa yhteiskunnassa. Eihän lomaa tunnettu ennen teollistumisen aikaa. Työehtosopimukset ja vuosilomalaki vahvistavat tämän jykevästi: loma on ansaittu toipumistauko työn lomassa.

Nämä kaksi tekijää: tauko ja sen ansainta liittyvät molemmat työhön. Eli tämän perusteella lomaa ei voi olla ilman työtä. Tämän lisäksi loma kytkeytyy työhön ja työn merkityksiin myös työstä irtaantumisen osalta. Tästä sain hyvän oppitunnin ensimmäisessä työpaikassani, jossa vanhempi kollega keskittyi lomalta virkistyneenä palattuaan seuraavan loman suunnitteluun. Olen huomannut myöhemmin oman ajatteluni kulkevan samaa rataa. Kyse lienee ihmisen kaipuusta siirtyä tilasta toiseen tai päästä pois. Loma edustaa työn vastakohtaa ja vapautumista työn elämää hallitsevasta luonteesta.

Ehkä neljäs lomaan liittyvä tekijä on inhimillinen taipumus haaveiluun. Sanon itselleni: - kunhan jaksan kolme kuukautta niin pääsen taas lomalle.

Loman maukkaus tarvitsee arjen

Tämän todisteluni perusteella lomaan ja erityisesti lomakokemukseen tarvitaan työ tai sitä vastaa loman vastakohtainen tila. Juuri tästä jännitteestä syntyy lomakokemus. Lomahan ei tunnu ilman ansaintaa miltään, vai mitä sanot pakkolomasta tai lomautettuna lomailusta? Pakkoloma kuulostaa väkisin lomailulta, vaikka absoluuttisesti kyse on samasta huumaavasta vapaudesta.

Ikuinen loma voi olla hyvä unelma, mutta se ei välttämättä maistu hyvältä. Se on kuin pakkoloma tai työttömyys. Pysyvällä lomalla on myös taipumus kääntyä arkiseksi ahertamiseksi, josta jälleen halutaan hetkeksi pois. Eläkkeelle jäänyt parturini kertoi vuoden eläkkeellä oltuaan lähtevänsä lomalle. Ihmeteltyä asiaa, hän kertoi lähtevänsä arjesta hetkeksi pois.

Loma on tämän todistelun perusteella maukkainta haaveissa, työn välissä ja tilapäisenä vapauden tunteen antajana. Loma on mielentila, johon tarvitaan arki, työ tai vastaava, siirtymä lomalle ja taikaisin. Ellei lomalta palaa ei ole mitään mistä haaveilla.

Ikuinen loma on hyvä unelmana. Jatkuvana tilana se on kuin veropakolaisen palmuranta: paikka johon on tuomittu.