Eilen tapasin kaksi entistä luokanvalvojaani Rotarien lounastilaisuudessa. Arvostan molempia paitsi siitä miten toimivat opettajina myös siitä mitä ovat tehneet luokkaympäristön ulkopuolella. Toinen toimi myös pitkään lukion rehtorina. Molemmat ovat olleet eläkkeellä jo pitkään, mutta toimivat vireästi yhteiskunnallisissa asioissa. Hienoja herroja!
Keskustelimme eläkeikäisten työkunnosta ja julkisissa tehtävissä noudatettavasta "pakkoeläköitymisestä", jonka molemmat vetreät veijarit olivat kokeneet. Rehtorina toiminut tokaisi: olisin edelleen täydessä työkunnossa! Eihän siihen voinut muuta sanoa kuin että pitänee paikkaansa.
Reilut 50 vuotta sitten kehitetyn työeläkejärjestelmämme ideana on tarjota huoleton vanhuus niille, jotka sitä kaipaavat. Sivumennen sanoen silloin ei aavistettu tämän vanhuuden kestävän pahimmassa (parhaassa) tapauksessa 40 vuotta. Joillekin työelämää pidempi joutilas aika on paratiisi ja joillekin se saattaa näyttäytyä aivan joltain muulta.
Suurin osa toteaa pääsevänsä eläkkeelle. Osa kuitenkin kokee joutuvansa eläkkeelle. Tässä jälkimmäiseen joukkoon sijoittuvat kaipaavat työelämän ihmissuhteita, tarpeellisuuden tunnetta ja ehkä myös haasteita. Yrittäjät, poliitikot ja näyttelijät kuuluvat tyypillisesti jälkimmäiseen ryhmään. Yrityksen perustanutta patruunaa on vaikea jälkipolven saada luovuttamaan pajan avaimia tyttärelleen tai pojalleen. Paavo Väyrynen kokee olevan elämänsä kunnossa ja Jörkka Donner hyppää parlamentista toiseen kasikymppisenä.
Olen vankasti sitä mieltä, että ne joilla olisi halu jatkaa, voisivat sen tehdä. Yksi ehto kuitenkin olisi eläkeiän saavuttaneelle asetettava: Kysy työkavereilta lupa jatkamiseesi. Siis järjestelmän ei tulisi työntää työhaluista ulos vain siksi että keskimäärin siinä iässä kuuluu siirtyä vanhuuden lepoon.
Olisiko rehtorini ja biologian opettajani pitänyt jatkaa töitään? Eivätkö he olisi vieneet paikkaa nuoremmilta? Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myöntävä. Ilman muuta työtä pitäisi saada jatkaa, mikäli on työhalut ja kyvyt riippumatta iästä. Toinen kysymys on tavanomainen ja juuri se joka saa aikaan "toisten tieltä väistymisen". Kansantaloudellisesti se että työstä luovutaan ei juurikaan lisää työtä tai verokertymää. Työ lisää työtä - ei vähennä sitä. Mikäli työ lisääntyisi sen mukaan mitä enemmän ihmisiä poistuu työmarkkinoilta, pitäisi meillä olla noin 300 000 vapaata työpaikkaa odottamassa noutajaansa. Näin vain ei ole.
Minä siis vastaan entisille opettajilleni: sinun olisi pitänyt saada jatkaa, mikäli itse niin olisit halunnut.
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
torstai 3. huhtikuuta 2014
Johtamisen oppikirjat- lohdun tuojina
Harkitettasi johtamiskirjan kirjoittamista sinun pitäisi tietää, että sinunlaisia on maailmassa noin kaksi miljoonaa. Ja kaikki kirjailijat kuvittelevat tuovansa maailman tietoisuuteen jotain aiemmin piilossa ollutta ja olennaisesti uutta. Vuonna 2009 englanninkielisiä Leadership-kirjoja oli julkaistu 14000 ja niiden vuotuiseksi kasvuksi arvioitiin 20 % (Kjuuti blogi 2009). Arvio oli mitoitettu alas. Tämän päivän luku onkin 118 000 julkaisua joten kirjamäärä suunnilleen kuusinkertaistunut viidessä vuodessa!
Aiemmin kirjoja kirjoittivat tutkijat, mutta julkaisukynnyksen madaltumisen myötä kirjailijoiksi yhä enemmän ryhtyvät nykyiset ja entiset johtajat, valmentajat, konsultit ja yritystoimintansa vauhdittamiseksi uutta johtamisoppia viljelevät. Suomessa on yleistymässä trendi, jossa julkisuuteen kaipaava vauhdittaa uraansa näyttävällä uudella johtamisopilla. Sarasvuohan tämän asian oivalsi jo 15 vuotta sitten ja meillä kaikilla on tällä hetkellä mahdollisuus palata hänen ajatuksiinsa.
Johtamisopeista tunnetuimmat kestävät uusien keksintöjen paineessa. Oma suosikkini on ollut kanadalainen Henry Minzberg, jonka tuotanto on laajaa johtamisen arjen kuvaamisesta vuodelta 1973 management ajattelun kritiikkiin vuodelta 2009. Henry on pohtinut ansiokkaasti omaa rooliaan kirjoittajana: minä en osaa johtaa, mutta osaan koota muiden ajatuksia.
Ennen kynään tarttumista voisi hieman tutustua johtamisen traditioihin ja villityksiin. Sekä niiden taustoihin. Varoitan kuitenkin: harhaluulot omaperäisyydestäsi saattavat saada kolauksen.
Suomessa management -kirjallisuuden analyysiä on syntynyt. Kolminkertainen tohtori ja ohjaajani Tuomo Takala on kuvannut liikkeenjohdon kehityshistorian ansiokkaasti. Jokaiselle johtamisopeista kiinnostuneelle suosittelen kuitenkin ennen kirjan aloistussanoja Ari Ahosen väitöskirjaa Organisaatio, johtamisen ja edistyksen puhekäytännöt. Teos on hiukset nostattava kuvaus siitä miten johtamisen opit ovat kehittyneet, miten ne hakevat jatkuvasti uusia väyliä ja epäonnistuvat ratkaisemaan peruskysymyksiä. Ahonen päätyy johtopäätökseen: johtamiskirjallisuuden tehtävä ei ole tuottaa uuttta tietoa vaan lohtua!
Niin se taitaa olla. Tavoitejohtamisen opin piti siirtää johtaminen uudelle tasolle 70-luvulla, Grid-menetelmään ja laatujohtamiseen ladattiin valtavia odotuksia 80-luvulla, transformationallinen johtaminen 90-luvulla, lean management, samoin itseohjautuvat johtamisopit. Tämän jälkeen tulva on kasvanut: palveleva johtajuus, valmentava johtaminen, itseohjautuvat tiimit, luova johtaminen, selfmanagement, Zen-johtaminen ja mitä kaikkia etuliitteitä johtamiseen onkaan keksitty liittää.
Muutama idea kirjailijalle!
Näitä ei ole vielä keksitty johtamiskirjan otsikoksi: Kitchen management, yksinkertainen johtaminen, luomujohtaminen, primitiivijohtaminen, villasukkajohtaminen, 10-tyttö-johtaminen. Vakavissaan on myös suunniteltu kirjoja kuten Koirakouluttajan johtamisopit, Rottajohtaminen ja Termiittijohtaminen.
Mikäli joku näistä osuu kohdalle, niin siitä vaan kirjaa kirjoittamaan. Suosittelen kuitenkin ennen aiheeseen tarttumista tutustumaan Amazonin leadership kirjojen otsikoihin.
Johtamiskirjat tulevat ja menevät. Jos niiden tarkoitus on tuottaa johtamisen riittämättömyyden tunteiden kanssa kamppailevalle lohtua, niin hyvä. Mikäli väitteesi on että tämä oppi tai kirjamuuttaa maailmaa, joko olet harhainen haaveilija tai patologinen valehtelija. Niitäkin molempia johtamisoppaiden kirjoittajien joukosta löytyy.
Aiemmin kirjoja kirjoittivat tutkijat, mutta julkaisukynnyksen madaltumisen myötä kirjailijoiksi yhä enemmän ryhtyvät nykyiset ja entiset johtajat, valmentajat, konsultit ja yritystoimintansa vauhdittamiseksi uutta johtamisoppia viljelevät. Suomessa on yleistymässä trendi, jossa julkisuuteen kaipaava vauhdittaa uraansa näyttävällä uudella johtamisopilla. Sarasvuohan tämän asian oivalsi jo 15 vuotta sitten ja meillä kaikilla on tällä hetkellä mahdollisuus palata hänen ajatuksiinsa.
Johtamisopeista tunnetuimmat kestävät uusien keksintöjen paineessa. Oma suosikkini on ollut kanadalainen Henry Minzberg, jonka tuotanto on laajaa johtamisen arjen kuvaamisesta vuodelta 1973 management ajattelun kritiikkiin vuodelta 2009. Henry on pohtinut ansiokkaasti omaa rooliaan kirjoittajana: minä en osaa johtaa, mutta osaan koota muiden ajatuksia.
Ennen kynään tarttumista voisi hieman tutustua johtamisen traditioihin ja villityksiin. Sekä niiden taustoihin. Varoitan kuitenkin: harhaluulot omaperäisyydestäsi saattavat saada kolauksen.
Suomessa management -kirjallisuuden analyysiä on syntynyt. Kolminkertainen tohtori ja ohjaajani Tuomo Takala on kuvannut liikkeenjohdon kehityshistorian ansiokkaasti. Jokaiselle johtamisopeista kiinnostuneelle suosittelen kuitenkin ennen kirjan aloistussanoja Ari Ahosen väitöskirjaa Organisaatio, johtamisen ja edistyksen puhekäytännöt. Teos on hiukset nostattava kuvaus siitä miten johtamisen opit ovat kehittyneet, miten ne hakevat jatkuvasti uusia väyliä ja epäonnistuvat ratkaisemaan peruskysymyksiä. Ahonen päätyy johtopäätökseen: johtamiskirjallisuuden tehtävä ei ole tuottaa uuttta tietoa vaan lohtua!
Niin se taitaa olla. Tavoitejohtamisen opin piti siirtää johtaminen uudelle tasolle 70-luvulla, Grid-menetelmään ja laatujohtamiseen ladattiin valtavia odotuksia 80-luvulla, transformationallinen johtaminen 90-luvulla, lean management, samoin itseohjautuvat johtamisopit. Tämän jälkeen tulva on kasvanut: palveleva johtajuus, valmentava johtaminen, itseohjautuvat tiimit, luova johtaminen, selfmanagement, Zen-johtaminen ja mitä kaikkia etuliitteitä johtamiseen onkaan keksitty liittää.
Muutama idea kirjailijalle!
Näitä ei ole vielä keksitty johtamiskirjan otsikoksi: Kitchen management, yksinkertainen johtaminen, luomujohtaminen, primitiivijohtaminen, villasukkajohtaminen, 10-tyttö-johtaminen. Vakavissaan on myös suunniteltu kirjoja kuten Koirakouluttajan johtamisopit, Rottajohtaminen ja Termiittijohtaminen.
Mikäli joku näistä osuu kohdalle, niin siitä vaan kirjaa kirjoittamaan. Suosittelen kuitenkin ennen aiheeseen tarttumista tutustumaan Amazonin leadership kirjojen otsikoihin.
Johtamiskirjat tulevat ja menevät. Jos niiden tarkoitus on tuottaa johtamisen riittämättömyyden tunteiden kanssa kamppailevalle lohtua, niin hyvä. Mikäli väitteesi on että tämä oppi tai kirjamuuttaa maailmaa, joko olet harhainen haaveilija tai patologinen valehtelija. Niitäkin molempia johtamisoppaiden kirjoittajien joukosta löytyy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)