Harkitettasi johtamiskirjan kirjoittamista sinun pitäisi tietää, että sinunlaisia on maailmassa noin kaksi miljoonaa. Ja kaikki kirjailijat kuvittelevat tuovansa maailman tietoisuuteen jotain aiemmin piilossa ollutta ja olennaisesti uutta. Vuonna 2009 englanninkielisiä Leadership-kirjoja oli julkaistu 14000 ja niiden vuotuiseksi kasvuksi arvioitiin 20 % (Kjuuti blogi 2009). Arvio oli mitoitettu alas. Tämän päivän luku onkin 118 000 julkaisua joten kirjamäärä suunnilleen kuusinkertaistunut viidessä vuodessa!
Aiemmin kirjoja kirjoittivat tutkijat, mutta julkaisukynnyksen madaltumisen myötä kirjailijoiksi yhä enemmän ryhtyvät nykyiset ja entiset johtajat, valmentajat, konsultit ja yritystoimintansa vauhdittamiseksi uutta johtamisoppia viljelevät. Suomessa on yleistymässä trendi, jossa julkisuuteen kaipaava vauhdittaa uraansa näyttävällä uudella johtamisopilla. Sarasvuohan tämän asian oivalsi jo 15 vuotta sitten ja meillä kaikilla on tällä hetkellä mahdollisuus palata hänen ajatuksiinsa.
Johtamisopeista tunnetuimmat kestävät uusien keksintöjen paineessa. Oma suosikkini on ollut kanadalainen Henry Minzberg, jonka tuotanto on laajaa johtamisen arjen kuvaamisesta vuodelta 1973 management ajattelun kritiikkiin vuodelta 2009. Henry on pohtinut ansiokkaasti omaa rooliaan kirjoittajana: minä en osaa johtaa, mutta osaan koota muiden ajatuksia.
Ennen kynään tarttumista voisi hieman tutustua johtamisen traditioihin ja villityksiin. Sekä niiden taustoihin. Varoitan kuitenkin: harhaluulot omaperäisyydestäsi saattavat saada kolauksen.
Suomessa management -kirjallisuuden analyysiä on syntynyt. Kolminkertainen tohtori ja ohjaajani Tuomo Takala on kuvannut liikkeenjohdon kehityshistorian ansiokkaasti. Jokaiselle johtamisopeista kiinnostuneelle suosittelen kuitenkin ennen kirjan aloistussanoja Ari Ahosen väitöskirjaa Organisaatio, johtamisen ja edistyksen puhekäytännöt. Teos on hiukset nostattava kuvaus siitä miten johtamisen opit ovat kehittyneet, miten ne hakevat jatkuvasti uusia väyliä ja epäonnistuvat ratkaisemaan peruskysymyksiä. Ahonen päätyy johtopäätökseen: johtamiskirjallisuuden tehtävä ei ole tuottaa uuttta tietoa vaan lohtua!
Niin se taitaa olla. Tavoitejohtamisen opin piti siirtää johtaminen uudelle tasolle 70-luvulla, Grid-menetelmään ja laatujohtamiseen ladattiin valtavia odotuksia 80-luvulla, transformationallinen johtaminen 90-luvulla, lean management, samoin itseohjautuvat johtamisopit. Tämän jälkeen tulva on kasvanut: palveleva johtajuus, valmentava johtaminen, itseohjautuvat tiimit, luova johtaminen, selfmanagement, Zen-johtaminen ja mitä kaikkia etuliitteitä johtamiseen onkaan keksitty liittää.
Muutama idea kirjailijalle!
Näitä ei ole vielä keksitty johtamiskirjan otsikoksi: Kitchen management, yksinkertainen johtaminen, luomujohtaminen, primitiivijohtaminen, villasukkajohtaminen, 10-tyttö-johtaminen. Vakavissaan on myös suunniteltu kirjoja kuten Koirakouluttajan johtamisopit, Rottajohtaminen ja Termiittijohtaminen.
Mikäli joku näistä osuu kohdalle, niin siitä vaan kirjaa kirjoittamaan. Suosittelen kuitenkin ennen aiheeseen tarttumista tutustumaan Amazonin leadership kirjojen otsikoihin.
Johtamiskirjat tulevat ja menevät. Jos niiden tarkoitus on tuottaa johtamisen riittämättömyyden tunteiden kanssa kamppailevalle lohtua, niin hyvä. Mikäli väitteesi on että tämä oppi tai kirjamuuttaa maailmaa, joko olet harhainen haaveilija tai patologinen valehtelija. Niitäkin molempia johtamisoppaiden kirjoittajien joukosta löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti