Tuella töissä

Tänä aamuna luin Terry Grahnin jakaman ilosanoman: K-ryhmä on onnistunut yli odotusten vajaakuntoisten työllistämistavoitteissaa Kehitysvammaliiton hankkeessa. Keskeinen tekijä on ollut työvalmentajien riittävyys.

Poikani Adi on 16-vuotias, Kiipulan ava-luokkalainen ja innostunut ulkotöiden tekijä. Vanhempina olemme olleet välillä huolestuneita ja välillä huojentuneita hänen työmahdollisuuksistaan kasvavien vaatimusten maailmassa. Viime keväänä Adi haki kesätöihin ja työnsaanti tet-harjoittelupaikoissa tyssäsi tavallista kesätyöntekijää korkeampaan ohjaustarpeeseen. Adi ei saanut kesätöitä edes toivomakseen kahdeksi viikoksi edes kesätyöpassilla, jolla työnantajaa olisi rahallisesti tuettu.

Ainoa keino työllistyä ulkotöissä oli pojan kanssa tehty ruohonleikkuu ja trimmausilmoitus asuinalueellemme. Töitä tuli ja jälki sai kiitosta. Itsetunto ja pystyvyyskokemukset rohkaisivat eteenpäin. Onneksi erityisammattioppilaitos toimii erityisen hienosti ja työpaikkakokeilut rohkaisevat eteenpäin.

Avaintekijä tukityöllistymisessä on työvalmentajana, ohjaajan rooli. K-ryhmä on tässä onnistunut. Työvalmentajia siis pystytään haluttaessa järjestämään. Kun halutaan.

Ikääntyvien kasvava osaajajoukko voisi tarjota tähän vipuvoimaa. Jo eläkkeellejääneet voisivat toimia opastajina ja valmentajina tukea tarvitseville. Nostan hattua K-ryhmälle ja ottakaa muut mallia: K-ryhmä työllisti

Yritys nimeltä Suomi tarvitsee jokaisen työhalukkaan työpanosta. Toivon kaikkien Adin kaltaisten työhönpyrkivien pääsevän töihin kokeneen ja turvallisen työvalmentajan avulla.

Työtä vähemmän vai enemmän?

Kiistely siitä pitääkö työn määrää lisätä vai vähentää kääntymässä lisääjien voitoksi. Meillä on tästä aiheesta selvät jakolinjat, jotka jakautuvat niihin jotka väittävät työtä olevan jo nyt liian vähän ja niihin jotka väittävät työtä tarvittavan lisää.

Edelliset edustavat näkökulmaa, jonka mukaan yhteiskunnassa vallitseva työn määrä on rajallinen ja siitä pitää lohkaista kaikille jotakin. Tämän koulukunnan mukaan vähentämällä viikkotyöaikaa, voidaan jakaa työtä useammalle työntekijälle. Koulukunnan edustajat eivät kuitenkaan halua pienentää yksittäiselle työntekijälle maksettavaa palkkasummaa. Esimerkki: muutetaan päivittäinen työaika kuuteen tuntiin, siirrytään neljään vuoroon ja maksetaan kuudesta tunnista sama summa kuin mitä maksettiin aiemmin 7,2 tunnista. Toinen esimerkki: Poistetaan työelämästä enemmän ikääntyneitä työntekijöitä ja annetaan heidän työnsä nuorille. Kolmas esimerkki: Pidennetään vuorotteluvapaan kestoa 24 kuukauteen ja tarjotaan näin työllistymismahdollisuus sijaisuuden muodossa.

Näinhän se menee. Vähennetään toisilta töitä ja tarjotaan ne työtä tarvitseville.

Jälkimmäinen työn määrää lisäävä koulukunta katselee asiaa kansantalouden kasvun vinkkelistä. Lisääntyvä työ lisää kysyntää ja tuo näin uutta työtä myös niille, jotka ovat sitä vailla. Esimerkki: Otetaan äideiltä puolet kotihoidon tukijaksosta pois ja pakotetaan/kannustetaan äitejä töihin. Toinen esimerkki: Tukitaan työkyvyttömyyseläkkeen putki ja pakotetaan lievästi työrajoitteiset töihin. Kolmas esimerkki: Nostetaan eläkkeelle pääsyn alaikäraja 63 vuodesta 65 vuoteen ja pakotetaan eläkkeestä haaveilevat tekemään töitä kaksi vuotta lisää. 

Tässä logiikka toimii hyvin pitkälle etuuksia vähentäen työmarkkinoilta poistuneiden tai aikovien työntämiseksi töihin. 

Eikös molemmat ryhmät ole kuitenkin samaa mieltä siitä, että työtä tarvitaan lisää? Siis työn tarjontaa. Eihän työn tarjontaa vähentämällä päästä muuhun kuin kuuluisan huoltosuhteen romahtamiseen. Minusta molemmilla näkemyksillä on sijansa, mutta kallistun lyhytnäköisten ratkaisujen sijaan työn määrän lisäämisen kannalle. Logiikka menee näin: työmarkkinoille pääsyä parannetaan joustavuutta  ja työväestön liikkuvuutta lisäämällä (siis pakottamalla vastaanottamaan työn nykyistä kauempana), asuntojen hintojan painetaan uudella maalla alas yhdistämällä kuntia ja tehostamalla kaavoitusta, mahdollistetaan ansainta työttömänä, kannustetaan nuoria tekemään töitä opintojen lomassa ja heti opintojen jälkeen (tähän voidaan vaikuttaa pienentämällä etuuksia ja keventämällä työnantajien kustannuksia sekä verotusta).

Lisätään yli 60-vuotiaiden määrää työmarkkinoilla pakottamalla, ideoimalla erilaisia malleja, keventämällä työnantajien velvoitteita ja työntekijöiden verotusta. Otetaan käyttöön elinijän odotteeseen perustuva eläkeiän alaraja. Tehdään ikääntynieden työhönpaluu kannustavaksi. 

Muutetaan käsitystä työurasta joustavaksi. Mennään aikaisin töihin, opiskellaan välillä, tehdään töitä, pidätään sekä miehet että naiset pieniä taukoja työuran varrella, lisätään joustavuutta puolin toisin ja vähennetään syrjintää. Otetaan tavoitteeksi tehdä töitä 40-50 vuoteen. Lopetetaan itsekäs minulle kuuluu - ajattelu ja lasten lautasilta syönti.

Arkikeskusteluissa tavallisten ihmisten parissa tulee esille viisauksia ja kysymyksi' kuten: tekemätöntä työtä on paljon. Miksi kauppakeskukset ovat työpäivinä ihmisiä täynnä? Eikö meillä ole hommia yllin kyllin? Miksi laivasiivouksessa ei ole yhtään suomalaista töissä? Viisikymppinen on liian vanha työantajille. Vastavalmistuneiden on vaikea löytää ammattiaan vastaavia töitä. Koulunsa keskeyttänyt joudutaan hakemaan aamulla töihin. Töitä ei kannata tehdä kun käteen jää saman verran tai vähemmän kuin etuuksilla. Näitä tarinoita kuulee tavallisilta ihmisiltä, työnjohtajilta, tavallisilta kunnon duunareilta ja yrittäjiltä. 

Siis. Lisätään työtä kannustamalla, pakottamalla, joustamalla sekä madaltamalla kynnyksiä ottaa vastaan töitä. Työn määrän lisäämisen vaikutukset eivät näy heti. Ne näkyvät viiveellä: Lapsemme pärjäävät tulevaisuudessa paremmin, meillä on varaa pitää huolta työmarkkinoiden ulkopuolella olevista ja voimme parantaa elinolosuhteitamme. Ainakin voimme säilyttää ne asiat jotka ovat meille tärkeitä: toimiva yhteiskunta ja terveet ihmiset. Voimme myös pitää yllä korkeaa koulutustasoamme, hyvää terveydenhuoltoa ja ekologista kehitystä. 

Sankarin lähtö

Maanantaina kuoli 61-vuotiaana entinen kollegani ja naapurini. On väärin sanoa, että Heikki omistautui työlleen. Ei! Hän omistautui tennikselle. Kaksi lehteä uutisoi tapauksen ja haastatteli sankarin vähän ennen kuolemaansa järjestämän ammattilaisturnauksen toimijoita ja pelaajia.

Usein ihmiset saavat vasta kuoltuaan sen arvon, jonka he ansaitsevat. Niin voi olla tässäkin tapauksessa.   Lehdessä oli mainittu Hessun järjestelleen turnausta vielä sairasvuoteeltaan ja näinhän se oli. Olin läsnä kun hän luetteli ihmisten tehtäviä ja keskeneräisiä asioita. Ylisanat kuten korvaamaton, hengenluoja ja Mr. Tennis eivät tässä yhteydessä kuulosta liioittelulta.

Käymme ystäväni kanssa epäsäännöllisesti pelailemassa kentillä, jos Hessu tapasi opettaa ja valmentaa. Vitsailimme mikäli emme nähneet häntä kentällä: onkohan Heikki tullut vanhaksi kun ei jaksa enää iltayhdeksään kannustaa pelaajia. No yleensä me hänet kentällä tapasimme. Aina hänellä oli jotain myönteistä sanottavaa ja jopa palautetta meille koukkupolville: Hyvä rysty!

Työ ei nykykäsityksen mukaan saa hallita kenenkään elämää. Sankarimme tapaus on tässä suhteessa hieman poikkeuksellinen. Heikkiä voisi myös nimittää tennistaiteilijaksi sen moniulotteisimmassa muodossa: kehollisessa, kielellisessä ja luomismerkityksessä. Tämä taitelijuus tuli esiin myös hänen valokuvausharrastuksessaan ja elämäntavassaan.

Ihailin hänen Tennislehteen kirjoittamiaan pakinoita ja niiden luovuutta.

Niin se sankarin lähtö. Minusta tämä tapa sopi tälle sankarille. Hessu lähti tennistossut jalassa ja virne huulillaan. Hänen viimeisillä hetkillään rinnalla ollut kummipoika kertoi huumorin kestäneen loppuun saakka.

Me kauhistelemme syöpää ja siihen kuolemista. Tässäkin tapauksessa siihen on varmasti aineksia ja aihetta. Kuolema oli kuitenkin tässä tapauksessa myös armollinen. Eksistentialistit väittävät ihmisen kauhistuvan kuolemaa siksi, että he pelkäävät ottaaa vastuuta omasta elämästään. Kuolemanpelko on tämän mukaan elämänpelkoa. Pelko on inhimillistä, mutta sen verhoaminen joskus saa minut vaivaantuneeksi. Poismenon taivastelu on osin sitä.

Hessun nuori kollega oli tokaissut: - jännitä verkot tiukalle, perässä tullaan.

Siinä minusta on sopivan suora ja peloton asenne. Tästä luulen muikeasti hymyilleen Hessunkin pitäneen. Peukkua kuulema näytti sängyn pohjalta.

Ikuiselle lomalle

Moni palaa kaihomielin töihin ja unelmoi loman jatkumisesta. Mitäpä jos loma jatkuisikin ja vaan jatkuisi? Sen saavat kokea monet: irtisanotut, lomautetut, työkyvyttömyyseläkeläiset, eläkeelle jäävät ja työttömät. Suuri ero on siinä, onko jäämässä lomalle omasta tahdosta tai toisten toimenpiteiden seurauksena. Tilanne on kuitenkin sama. Enää ei tarvitse nousta aamuisin, kantaa huolta omasta ja muiden työpaikasta, asiakkaista ja työajoista. On oman itsensä herra. Vai onko sittenkään?

Mitä oikeastaan lomassa haikailemme? Ehkä unelmoimme loman jatkumisesta, kaipaamme huoletonta vapautta ja paineista vapaata olotilaa. Haluaisimme takertua kiinni väljään ja rentoon elämäntapaan; nauttia läheistemme seurasta ja elää vähän ehkä vähän kepeämmin. Tämä minusta tuntuu ymmärrettävältä ja selkeältä.

Loman merkitykset

Loma sanana merkitsee väliä. Siis mitä ilmeisimmin sanan idea on kuvata työn välissä tapahtuvaa palautumisjaksoa. Sanan yhteyteeen sopii huonosti otsikkoni adjetiivi ikuinen ja jatkuva. Nehän kumovat sanan juuren perimmäisen merkityksen hetkellisestä ja jatkumattomasta tilasta. Eli loma on siis tauko, ei päättymätön tila kuten haaveissa.

Toinen lomaan liittyvä merkitys on ansainta ja tämä on tärkeä osa lomakokemusta. Ansaittu loma on nautinnollinen juuri johtuen sen palkkioluonteesta, joka on korostunut modernissa yhteiskunnassa. Eihän lomaa tunnettu ennen teollistumisen aikaa. Työehtosopimukset ja vuosilomalaki vahvistavat tämän jykevästi: loma on ansaittu toipumistauko työn lomassa.

Nämä kaksi tekijää: tauko ja sen ansainta liittyvät molemmat työhön. Eli tämän perusteella lomaa ei voi olla ilman työtä. Tämän lisäksi loma kytkeytyy työhön ja työn merkityksiin myös työstä irtaantumisen osalta. Tästä sain hyvän oppitunnin ensimmäisessä työpaikassani, jossa vanhempi kollega keskittyi lomalta virkistyneenä palattuaan seuraavan loman suunnitteluun. Olen huomannut myöhemmin oman ajatteluni kulkevan samaa rataa. Kyse lienee ihmisen kaipuusta siirtyä tilasta toiseen tai päästä pois. Loma edustaa työn vastakohtaa ja vapautumista työn elämää hallitsevasta luonteesta.

Ehkä neljäs lomaan liittyvä tekijä on inhimillinen taipumus haaveiluun. Sanon itselleni: - kunhan jaksan kolme kuukautta niin pääsen taas lomalle.

Loman maukkaus tarvitsee arjen

Tämän todisteluni perusteella lomaan ja erityisesti lomakokemukseen tarvitaan työ tai sitä vastaa loman vastakohtainen tila. Juuri tästä jännitteestä syntyy lomakokemus. Lomahan ei tunnu ilman ansaintaa miltään, vai mitä sanot pakkolomasta tai lomautettuna lomailusta? Pakkoloma kuulostaa väkisin lomailulta, vaikka absoluuttisesti kyse on samasta huumaavasta vapaudesta.

Ikuinen loma voi olla hyvä unelma, mutta se ei välttämättä maistu hyvältä. Se on kuin pakkoloma tai työttömyys. Pysyvällä lomalla on myös taipumus kääntyä arkiseksi ahertamiseksi, josta jälleen halutaan hetkeksi pois. Eläkkeelle jäänyt parturini kertoi vuoden eläkkeellä oltuaan lähtevänsä lomalle. Ihmeteltyä asiaa, hän kertoi lähtevänsä arjesta hetkeksi pois.

Loma on tämän todistelun perusteella maukkainta haaveissa, työn välissä ja tilapäisenä vapauden tunteen antajana. Loma on mielentila, johon tarvitaan arki, työ tai vastaava, siirtymä lomalle ja taikaisin. Ellei lomalta palaa ei ole mitään mistä haaveilla.

Ikuinen loma on hyvä unelmana. Jatkuvana tilana se on kuin veropakolaisen palmuranta: paikka johon on tuomittu.